Miksi tämä kysymys osuu juuri nyt
Itämeren alla kulkee se osa modernia yhteiskuntaa, jota harva ajattelee arjessa: tietoliikennekaapelit, sähköyhteydet ja energian siirron elintärkeät solmut. Kun näihin kohdistuu poikkeuksellisen tiheä häiriöaalto, hallituksilta ja turvallisuuspalveluilta kysytään samaa asiaa: kuka tekee, miksi tekee – ja miksi emme sano sitä ääneen.
“Mittari” ei ole itsestään selvä. Kiinniotot, tuomiot, karkotukset, viisumien katkaisut ja turvallisuusselvitysten kautta torjunta tuottavat täysin eri julkisuusjäljen – vaikka operatiivinen vaikutus voisi olla sama tai jopa suurempi.
Tämä reportaasi purkaa viisi väitettä järjestyksessä, lisää kaksi olennaista kerrosta: (1) julkisen datan rajat ja (2) naapurimaiden “vertailevan viestinnän” logiikka. Lopuksi yhteenveto: miltä Suomen tiedustelun uskottavuus näyttää vuonna 2026 suhteessa naapureihin – ja onko Supon linja oikeasti poikkeava.
Kiinniotot ja karkotukset Pohjois-Euroopassa
Karkoituksista on saatavilla kovinta vertailudataa
Jos etsit “kymmenen vuoden vertailulukua venäläisvakoojien kiinniotoista”, törmäät nopeasti ongelmaan: useimmat vastavakoilun tulokset eivät ole tilastoja vaan yksittäisiä julkisia tapauksia, ja osa operaatioista pyritään hoitamaan hallinnollisesti ja hiljaa. Tämä näkyy jo siinä, miten Supo itse perustelee, miksi Suomessa “paljastuu” vähemmän: tavoitteena on puuttua vakoiluyrityksiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ennen kuin rikos ehtii toteutua tai tieto vaarantuu.
Silti yksi datapiste on poikkeuksellisen vertailukelpoinen: diplomaattipeitteellä toimivien henkilöstön karkotukset, koska ne päätetään virallisesti ja niistä usein myös tiedotetaan. Tähän väite (“Suomessa huomattavasti vähemmän”) saa osittaista tukea jo Ukrainan sodan alkuvuosien isoista karkotuslinjoista:
- Suomi karkotti huhtikuussa 2022 kaksi Venäjän lähetystön työntekijää ja jätti yhden viisumin jatkamatta.
- Suomi karkotti kesäkuussa 2023 yhdeksän Venäjän lähetystön diplomaattia syyttäen heitä tiedustelutehtävistä.
- Norja karkotti huhtikuussa 2023 viisitoista diplomaattipeitteistä henkilöä ja kutsui heitä suoraan tiedustelu-upseereiksi.
- Tanska karkotti huhtikuussa 2022 viisitoista venäläisdiplomaattia, ja ulkoministeri kuvasi myöhemmin karkotettuja tiedusteluagenteiksi.
- Ruotsi karkotti huhtikuussa 2022 kolme venäläisdiplomaattia vakoilusyytöksin ja huhtikuussa 2023 viisi lisää “diplomaattistatukseen sopimattomasta toiminnasta”.
- Baltian maat (vähintään) karkottivat keväällä 2022 useita diplomaatteja; Reuters raportoi maaliskuussa 2022 yhteensä kymmenen karkotusta (Liettua 4, Latvia 3, Viro 3) ja huhtikuussa 2022 konsulaattien sulkemisia sekä henkilöstön poistumismääräyksiä.
Kun nämä asetetaan vierekkäin, kuva on karkotusten osalta selvä: Suomen massatoimet (9 kerralla 2023) tulivat myöhemmin ja jäivät absoluuttisessa määrässä pienemmiksi kuin Tanskassa ja Norjassa, ja Ruotsi näyttää olevan “samassa kokoluokassa” Suomen kanssa – mutta on käyttänyt karkotuksia useampana erillisenä päätöksenä.
Kiinniotot ja tuomiot: Baltia erottuu, mutta Suomi ei julkaise “kokonaissaldoltaan” vertailukelpoista tilastoa
Kiinniottojen ja tuomioiden vertailussa Baltia erottuu sekä aktiivisuudellaan että julkisuuslinjallaan. Esimerkiksi Viron sisäisen turvallisuuden palvelun vuosikatsauslinja on poikkeuksellisen avoin, ja tutkimuskoosteiden mukaan Viro on tuominnut merkittävän määrän Venäjän hyväksi toimineita vakoojia.
Konkreettinen esimerkki viime vuosilta on tapaus, jossa Viro tuomitsi Tarton yliopiston Venäjän kansalaisen professorin vakoilusta Venäjän sotilastiedustelulle (GRU).
Samaan aikaan Suomessa julkinen rikosprosessilinja on ollut näkyvästi maltillisempi. Yle raportoi vuonna 2024, että 2006–2021 poliisille raportoitiin vain yksi epäilty vakoilutapaus, mutta kahden viime vuoden aikana (tuolloin) tapauksia oli kirjattu useampi – ja julkinen keskustelu ryöpsähti juuri siksi, että “normaalivuosina” vakoilujuttuja ei juuri näy.
Tähän liittyy myös Euroopan laajempi datapointti: ruotsalaisen puolustustutkimuslaitoksen (FOI) katsaus 2010–2021 vakoilutuomioista korostaa, että mediaan nojaava “tuomiolista” on väistämättä ohut ja maakohtaisesti epätasainen. Se on kriittinen huomio, jos aiot tehdä “10 vuoden rankingin” kuin rikostilaston.
Johtopäätös väitteestä Suomen passiivisuudesta on siksi kaksiosainen ja juuri tutkivan jutun kannalta kiinnostava:
- Karkotuksissa Suomi näyttää julkisen datan perusteella varovaisemmalta kuin Norja ja Tanska, ja monia Baltian toimia on ollut enemmän ja näkyvämmin.
- Kiinniotoissa/tuomioissa Suomi näyttää vähemmän aktiiviselta, mutta mittari on heikko: vastavakoilun “onnistumista” voi olla myös se, ettei rikos koskaan ehtinyt tapahtua – ja silloin oikeussali ei kerro koko tarinaa.
Marteliuksen kaapelilinja ja naapurien viestintä
Mitä Martelius on sanonut, ja mitä hän näyttää perustelleen
Martelius nimitettiin Supon päälliköksi maaliskuussa 2024, ja sisäministeriön mukaan hän aloitti tehtävässä huhtikuussa 2024; viransijaisuutta hoiti alkuvuonna.
Kaapelirikkokeskustelussa Marteliuksen linja on ollut johdonmukaisesti attribuutiokynnystä korostava:
- Hän on sanonut, ettei teon tahallisuutta ja valtiollista tekijää voi sulkea pois, mutta yhtä lailla ei voi väittää “ilman muuta” – ja korostanut juridisen varmuuden vaikeutta.
- Hän on painottanut, että kaapelirikkojen määrä on ollut “poikkeuksellinen”, mutta ankkurien laahaaminen voi selittää osan tapahtumista, ja samalla todennut, että valtiotoimijoilla olisi kehittyneempiä kykyjä kuin “ankkuriselitys” – eli hän ikään kuin sekä laskee että nostaa uhkakuvaa eri suunnista.
- Vuoden 2026 alussa Supo jopa kritisoi “perusteetonta spekulointia” Venäjän osuudesta ja sanoi, ettei ole viitteitä, että Venäjä kouluttaisi sijaistoimijoita merellisiin sabotaaseihin Euroopassa; perustelu oli suoraan psykologinen ja strateginen: ylispekulaatio hyödyttää Venäjää vahvistamalla kuvaa “kaikkivoipaisuudesta”.
- Samalla kokonaisuhkakuvassa Supo on nostanut esiin Venäjän “varjolaivaston” (shadow fleet) ja sen tuottaman riskikehyksen kriittiselle infrastruktuurille.
Tämä ei ole “vähättelylinja” siinä mielessä, että uhka kiellettäisiin. Se on ennen kaikkea todiste- ja vaikutuslogiikkaa: varoitetaan, mutta vältetään nimeämästä tekijää hetken signaalien perusteella.
Mitä naapurit ovat sanoneet – ja onko ero oikeasti selkeä
Naapurien viestintä näyttää päällisin puolin terävämmältä, mutta kun katsoo koko tapahtumaketjua, erot ovat enemmän painotuksissa kuin “todellisuushypoteesissa”.
Ruotsissa otti tammikuussa 2025 “gross sabotage” -nimikkeellä tutkittavaksi Ruotsi–Latvia-kaapelin vaurion.
Poliittinen johto puolestaan kehysti jo marraskuussa 2024 Ruotsi–Liettua-kaapelin katkeamisen arvioitavaksi Venäjän kasvavan uhan ja hybriditoiminnan taustaa vasten.
Mutta samaan aikaan Ruotsin tutkintalinja osoittaa myös vastakkaista: lokakuussa 2025 Säpo kertoi, että “gross sabotage” -tutkinta suljettiin (eli se ei johtanut näyttöön, joka pitäisi tutkinnan käynnissä sillä nimikkeellä).
Lisäksi Reuters raportoi huhtikuussa 2025, ettei Ruotsin onnettomuustutkinta löytänyt “ratkaisevaa näyttöä” siitä, että erään kaapelivaurion olisi aiheuttanut tahallinen toiminta – ja että tutkintaa rajoitti se, ettei Kiina sallinut rikostutkinnallisia toimia aluksellaan.
Baltian suunnasta löytyy sekä kovaa puhetta että samaa varovaisuutta kuin Marteliuksella – lähteestä riippuen. Viron sisäisen turvallisuuden palvelun vuosikatsaus 2024–2025 toteaa suoraan, että Itämeren tapausten tutkimukset eivät ole tuottaneet riittävää näyttöä, jotta ne voitaisiin luokitella tahalliseksi sabotaasiksi.
Tässä piilee tutkivan jutun paras “koukku”: Sama aineisto synnyttää kaksi julkista tarinaa. Toisessa korostuu “sabotaasi” ja Venäjä-tausta, toisessa “todistekynnys” ja vaihtoehtoiset selitykset. Molemmat voivat olla yhtä aikaa totta, koska kyse on eri tasoista: rikosnimikkeestä, tiedustelutulkinnasta ja poliittisesta viestistä.
Mistä ero todennäköisesti johtuu
Julkisen aineiston perusteella eroa selittää neljä tekijää, jotka on syytä kirjoittaa auki lukijalle – ilman että ne kuulostavat selittelyltä.
Ensinnäkin, vastuuviivat: Suomessa kaapelirikkojen rikostutkinnat ovat käytännössä poliisin ja esitutkintaviranomaisten vastuulla, ja Supo kommentoi usein ennen kaikkea uhkakuvaa ja attribuutiokynnystä (ei rikosnimikkeitä). Tämä näkyy myös Ylen uutisoinnissa, jossa Supo ohjaa tutkintavastuun poliisille ja varoo sitovia johtopäätöksiä kesken tutkinnan.
Toiseksi, strateginen viestintä: Supo sanoo eksplisiittisesti, että “perusteeton spekulointi” vahvistaa Venäjän kaikkivoipaisuuden mielikuvaa. Tämä on puhdas informaatioympäristön hallintaperiaate: älä vahvista vastustajan brändiä ilman näyttöä.
Kolmanneksi, todistettavuus: Ruotsin esimerkeistä näkee, että “sabotaasi”-nimike voi olla myös tutkinnan lähtöoletus, joka myöhemmin puretaan (tutkinta suljetaan tai todetaan vahingoksi). Martelius sanoo saman asian ennakkoon: lopullinen juridinen varmuus voi olla mahdoton.
Neljänneksi, uhkakehyksen ero: Martelius painottaa varjolaivastoa ja laajaa merellistä riskikehystä. NATO puolestaan käynnisti “Baltic Sentry” -toiminnan nimenomaan kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi ja viittasi viimeaikaisiin sabotaasivaurioihin taustalla. Tämä tekee julkisen keskustelun helposti kaksijakoiseksi: “kaapeli on todiste” vs “toistaiseksi tutkimuksissa ei ole ratkaisevaa näyttöä”.
Resurssit ja suoritusteho
Budjetti ja henkilöstö: vertailu on mahdollinen, mutta määritelmät on pidettävä kurissa
Vuonna 2024 Supo raportoi käyttäneensä rahoitusta yhteensä 64,7 miljoonaa euroa ja henkilöstön määräksi 584.
Ruotsissa Säpon määräraha (anslag 1:2) vuodelle 2024 oli 2 449 651 000 kruunua, ja Säpon oma organisaatiosivu kertoo henkilöstömääräksi noin 1 500.
Tanskassa PETin vuotuinen taloudellinen kehys vuonna 2024 oli 1 206,1 miljoonaa kruunua (DKK).
Norjassa PST kertoo, että sillä oli vuonna 2024 käytössä (pelkän 01-posten osalta) 1,706 mrd. kruunua (NOK) ja kuvaa lisäksi erillisrahoituksia.
Jos budjetit muunnetaan karkeasti euroiksi vuoden 2024 lopun Euroopan keskuspankin viitekurssilla (1 € = 11,459 SEK; 11,795 NOK; 7,4578 DKK), suuruusluokka asettuu näin: Ruotsi ~214 M€, Norja ~145 M€, Tanska ~162 M€ vs. Suomi 64,7 M€.
Tämä tukee väitettä siitä, että Supo on selvästi pienemmällä rahalla operoiva kuin naapurien vastaavat sisäisen turvallisuuden palvelut – karkeasti 2–3 kertaa pienemmällä budjetilla näihin kolmeen esimerkkiin verrattuna.
Samalla on pakko kirjata lukijalle kaksi rajausehtoa, jotta vertailu ei ole propagandaa vaan analyysiä:
- Ruotsissa tiedustelukenttä on jaettu useampaan toimijaan; Säpo ei ole “kaikki tiedustelu”.
- Norjassa ja Tanskassa palveluille on kirjattu myös merkittäviä suojelu- ja dignitary protection -tehtäviä (esimerkiksi PET käsittelee vuosikertomuksessaan näkyvästi suojelutoimintaa ja talouskehystä), mikä voi muuttaa budjettien “suoraa” vertailua.
Valtuudet: Suomi tuli uudelle aikakaudelle 2019, mutta valvonta on tietoinen valinta
Väite “lain sallimat keinot heikommat” on osittain historiallisesti tosi: siviili- ja sotilastiedustelulainsäädäntö tuli Suomessa voimaan 1.6.2019, ja uudistuksen tarkoitus oli nimenomaan parantaa kykyä suojata kansallista turvallisuutta muuttuneessa turvallisuus- ja kybertoimintaympäristössä.
Tämä kuvaa siviilitiedustelun kohteiksi uhat kuten vieraan valtion vakoilun, terrorismin ja kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvat vakavat uhat – eli “työlista” vastaa hyvin sitä, mitä Itämeren kaapelikeskustelu käytännössä edustaa.
Suomessa valvontamalli on rakennettu näkyvästi oikeusvaltioperiaatteen ympärille: tiedustelun toimivaltuuksien vaikutuksia ja valvontarakenteita analysoidaan myös erillisissä valvontajulkaisuissa, joissa verrataan Pohjoismaiden käytäntöjä.
Naapurimaissa on omat valvontarakenteensa, mutta ne eivät ole identtisiä; esimerkiksi Norjan EOS-komitea on koonnut vertailun ulkoisista ja riippumattomista valvontaelimistä eri maissa. Tämä on relevanttia väitteeseesi poliittisen ohjauksen ja riippumattomuuden suhteesta: valtuudet ja valvonta kulkevat aina parina.
Organisaatiomuutos ja poliittinen ohjaus
2016: Supon ohjaus siirrettiin Poliisihallitukselta sisäministeriölle
Supon hallinnollinen asema muutettiin vuoden 2016 alussa: Sisäministeriön tiedotteen mukaan ohjaus, tulos- ja resurssiohjaus sekä laillisuusvalvonta siirtyivät sisäministeriölle, ja Poliisihallituksen rooli muuttui.
Tämä oli jo silloin viesti siitä, että Supo haluttiin asemoida “erityistehtäväksi”, jota ei ohjata kuin tavallista poliisiyksikköä.
2026: kansallisen turvallisuuden yksikkö lakkautetaan ja ohjaus siirtyy kansliapäällikön alle
Vuoden 2026 alusta sisäministeriö lakkauttaa kansallisen turvallisuuden yksikön ja sijoittaa suojelupoliisin ja siviilitiedustelun ohjauksen suoraan kansliapäällikön alaisuuteen. Tämä on raportoitu sekä Ylessä että valtioneuvoston ja sisäministeriön tiedotteissa.
Ylen kuvauksessa tämä on siirto “ministeriön sisällä”, mutta se muuttaa olennaisesti sen, missä kohtaa byrokratiaa ohjaus tapahtuu.
Uudessa asetelmassa ohjaus kytkeytyy ministeriön korkeimpaan virkamiesjohtoon. Tässä kohdin tausta on olennainen: hallitus nimitti n sisäministeriön kansliapäälliköksi 2024 lopussa, ja hänen toimikautensa alkoi 1.2.2025.
Kysymys “lisääkö tämä poliittista ohjausta?” jakautuu kahteen osaan. Formalistisesti kansliapäällikkö on virkamies, ei poliittinen ministeri. Toisaalta juuri kansliapäällikön kautta kulkee ministeriön strateginen johtaminen ja resursointi, joten ohjauksen ja priorisoinnin painopisteet voivat muuttua. Julkinen aineisto ei todista muutosta parempaan tai huonompaan – se todistaa, että ohjausmalli on taas kerran “rakenteellaan poliittinen kysymys”, koska se määrittää reitin valtiojohdon ja vastavakoilun välillä.
Poliittisen ohjauksen historia: “presidentin poliisi” ei ole urbaanilegenda
Supon oma historiakuvaus sanoo suoraan, että yhteydet valtiojohtoon olivat kiinteimmillään 1972–1990 ja virastoa kutsuttiin “presidentin poliisiksi”, Koiviston kerrotaan siirtäneen päätöksenteon “parlamentaariseen suuntaan” valtioneuvoston tasolle.
Yle on taustoittanut samaa asetelmaa konkreettisesti: Kekkosen kerrotaan pyrkineen saamaan Supoa hallintaansa, ja päällikkövalinnoilla oli aikanaan selvä poliittinen ulottuvuus.
Lisäksi tutkimuskirjallisuudessa on analysoitu Supon poliittista kontrollia ja julkisuussuhdetta kylmän sodan vuosikymmeninä. Tämä antaa artikkelillesi “selkärangan”: poliittinen ohjaus ei ole uusi pelko, vaan historiallinen teema, jonka muodot vain muuttuvat.
Naapurimaiden osalta asetelma ei ole yksiselitteinen “Suomi poikkeaa kaikista”, vaan pikemminkin “kaikki ovat demokraattisen ohjauksen ja salaisen toiminnan jännitteessä”. Norjan EOS-komitean vertailu tekee näkyväksi, että ulkoisen valvonnan mallit vaihtelevat – ja juuri se määrittää, millainen “poliittinen ohjaus” on sallittua ja millainen nähdään ongelmana.
Skandaalit ja kompromaatiot
Seppo Nevala ja teleurkintasyytteet
Vuonna 2004 Yle raportoi, että Supon päällikkö oli virasta pidätettynä ja häntä vastaan nostettiin syytteitä virkavelvollisuuden rikkomisesta ns. Soneran teleurkintajutussa.
Tässä on koukku: jos turvallisuuspalvelun johto joutuu rikosprosessiin, luottamus instituutioon kärsii, vaikka lopputulos ei olisi “vakoojakertomus” vaan hallinnollisen toimivallan käyttöön liittyvä kiista. Julkinen lähdeaineisto osoittaa ainakin sen, että tällaisia prosesseja on ollut.
Alpo Rusi ja valtion korvausvastuu
Rusin tapaus on klassikko siksi, että se yhdistää vastavakoilun, julkisuuden ja oikeusvastuun. Yle raportoi 2007, että käräjäoikeus tuomitsi valtion maksamaan Rusille 70 000 euroa vahingonkorvauksia ja lisäksi oikeudenkäyntikuluja – ja toisessa jutussa todettiin, että vakoiluepäilyä koskeva tieto oli peräisin Suposta.
Tämä antaa tutkivaan tekstiin kaksi pysyvää teemaa: (1) vastavakoilun sisällä tehdyt arvioinnit voivat vuotaa, ja (2) vuoto voi muuttua valtiolle oikeudelliseksi ja poliittiseksi riskiksi.
Saarelainen ja Timtšenko: “ei kansallista vaaraa” vs. hallinnon läpinäkyvyys
Timtšenkon ympärille rakentunut kokonaisuus on tuoreempi ja kiinnostava juuri siksi, että se on “harmaata aluetta” – ei suora vakoilutuomio, vaan kysymys luottamuksesta, menettelyistä ja rekrytointihygieniasta.
Yle raportoi 2023, että sisäministeriö selvitti Supon ja Saarelaisen toimintaa ja pyysi laajasti asiakirjoja.
Saman vuoden helmikuussa Yle kertoi Supon selvityksestä, jossa todettiin, ettei olisi täyttänyt kansalaisuuden edellytyksiä, ja että Saarelainen oli neuvonut Timtšenkon lähipiiriin kuuluvaa prosessissa.
Lisäksi Supo julkaisi päällikkökolumnin, jossa käsiteltiin nimenomaan sitä, että epäilyt otettiin vakavasti ja asia selvitettiin valvoville tahoille, mutta kaikkea ei voida avata julkisuudessa salassapitosyistä.
MTV puolestaan kuvasi, miten turvallisuusselvitysprosesseihin liittyviä ratkaisuja perusteltiin viraston sisällä.
Tämä kokonaisuus ei todista “kompromaatiota” – mutta se todistaa, että luottamusongelma on voinut syntyä jo menettelytapojen epäselvyydestä. Ja se on usein vaikuttavampi kuin yksittäinen raflaava väite.
Pelttari-esitutkinta: vakavin uskottavuustekijä on keskeneräinen
Pelttarin tapaus on tällä hetkellä uskottavuuskeskustelun painavin tekijä yksinkertaisesta syystä: kyse ei ole historiasta vaan käynnissä olevasta esitutkinnasta, joka liittyy hänen toimintaansa Supon päällikkönä.
Yle raportoi toukokuussa 2025, että eduskunnan pääsihteeriä epäillään rikoksesta, ja että se liittyy hänen aiempaan toimintaansa Supon johdossa.
Kesäkuussa 2025 Yle kertoi, että Pelttari hyllytettiin virastaan ja rikosepäilyssä mainitaan virkarikos ja turvallisuussalaisuuden paljastaminen.
Taustalla Yle on kuvannut myös laajempaa rikostutkintakokonaisuutta, jossa epäilty salassa pidettävä tieto liittyy tiedustelutoimintaan.
Tässä kohtaa tutkijan tärkein suoja on tarkkuus: julkinen aineisto kertoo epäilystä ja prosessista, ei lopputuomiosta. Niin kauan kuin asia on kesken, uskottavuuskysymys on “riskinarvio” eikä “tuomio”.
Yhteenveto: uskottava tiedustelu vai naapureita heikompi?
Kyvykkyyskuva julkisen datan perusteella
Jos kyvykkyys määritellään yksinkertaisesti “uhkien tunnistamiseksi ja torjunnaksi”, mikään julkinen lähde ei tue väitettä, että Suomessa ei olisi tiedustelua tai että se olisi passiivinen. Supo kuvaa Venäjän ja Kiinan merkittävimmiksi tiedustelu-uhiksi ja raportoi, että Venäjän henkilötiedustelun edellytykset ovat vaikeutuneet, vaikka kybertoiminta on lisääntynyt.
Kaapelihäiriöiden ympärillä Suomi on ollut osa yhteistä länsimaista reagointia: NATO käynnisti erillisen kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen tähtäävän operatiivisen kokonaisuuden, ja alueella on tehty toistuvia tutkintoja ja alusten haltuunottoja.
Mikä Suomea oikeasti erottaa naapureista
Kolme eroa nousee aineistosta esiin tavalla, jonka voi kirjoittaa suoraan ilman ylilyöntejä:
Ensimmäinen on resurssien suuruusluokka. Supo toimii selvästi pienemmällä budjetilla kuin Ruotsin, Norjan ja Tanskan keskeiset sisäisen turvallisuuden palvelut, vaikka vertailu onkin rakenteellisesti epätäydellinen.
Toinen on julkisuuslinja. Marteliuksen viestintä nojaa todistuskynnykseen ja informaatioympäristön hallintaan (“älä vahvista Venäjän kaikkivoipaisuutta”), kun taas Ruotsin poliittinen johto on ollut valmiimpi kehystämään kaapelit Venäjä-uhkaa vasten ja ruotsalaisessa tutkintaprosessissa on käytetty sabotaasinimikkeistöä nopeasti. Samalla Ruotsikin on myöhemmin sulkenut tutkinnan tai raportoinut, ettei ratkaisevaa näyttöä tahallisuudesta löytynyt.
Kolmas on ohjausrakenne. Suomen sisäisen ohjauksen muutos 2026 (kansallisen turvallisuuden yksikön lakkautus ja ohjauksen siirtäminen suoraan kansliapäällikölle) on poikkeuksellisen ajankohtainen – ja siksi se kannattaa nostaa tutkivassa jutussa esiin “valtion konehuoneen” päätöksenä: samaan aikaan, kun uhkaympäristö kiristyy, ohjausmalli muuttuu.
Onko Supon johto uskottava ja tilanteen tasalla?
Julkinen aineisto ei tue yksiselitteistä tuomiota suuntaan tai toiseen. Se tukee kaksijakoista arviota:
- Marteliuksen “varovainen attribuutio” on linjassa sen kanssa, että myös naapurien tutkinnat ovat toisinaan päätyneet vahinko/ei-näyttö -lopputulemaan ja että Vironkin KAPO kertoo näyttöhaasteista Itämeren tapauksissa.
- Toisaalta sama varovaisuus on viestinnällinen riski: kun poliittinen johto ja osa liittolaisista puhuu “hybridistä” ja “sabotaasista” suoremmin, Suomen linja voi näyttää ulospäin pehmeämmältä – vaikka operatiivinen arvio taustalla olisi kova. Tämä jännite on jo Supon omissa kommenteissa eksplisiittinen (spekulaatio voi hyödyttää Venäjää), eli riski on tunnistettu.
Lopullinen tutkivan jutun ydin ei siis ole “onko meillä tiedustelu” vaan: minkälaista uskottavuutta rakennetaan julkisella puheella ja millä hinnalla – etenkin tilanteessa, jossa Itämeren infrastruktuuritapausten sarja jatkuu ja uusimmatkin tapaukset ovat johtaneet alusten haltuunottoihin ja keskeneräisiin tutkintoihin.
Lähdeluettelo
Viranomaiset ja viralliset lähteet
Suojelupoliisi – Suojelupoliisi lukuina 2024.
https://katsaus.supo.fi/suojelupoliisi-lukuina-2024Sisäministeriö – Siviilitiedustelu ja kansallinen turvallisuus.
https://intermin.fi/en/national-security/civilian-intelligenceValtioneuvosto – Sisäministeriö organisoi kansallisen turvallisuuden yksikön tehtävät uudelleen.
https://valtioneuvosto.fi/-/1410869/sisaministerio-organisoi-kansallisen-turvallisuuden-yksikon-tehtavat-uudelleenTiedusteluvalvontavaltuutetun toimisto – Tiedustelu oikeusvaltiossa.
https://tiedusteluvalvonta.fiRuotsin hallitus – Statement regarding damaged communications cable.
https://www.government.se/press-releases/2024/11/statement-regarding-damaged-communications-cable-by-the-swedish-and-lithuanian-ministers-for-defence/
Media ja tutkiva journalismi (Suomi)
Yle – Venäjän vakoojat tekeytyvät nyt toimittajiksi ja tutkijoiksi.
https://yle.fi/a/74-20124861Yle – Suojelupoliisin päällikkö varoittaa asenteesta Itämeren kaapelirikoissa.
https://yle.fi/a/74-20130428Yle – Suojelupoliisia ohjannut yksikkö sisäministeriössä lakkautetaan.
https://yle.fi/a/74-20199838MTV Uutiset – Supon päällikkö kaapelirikoista: Venäjän roolia ei ehkä voida aukottomasti todistaa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/supon-paallikko-kaapelirikoista-venajan-roolia-ei-ehka-voida-aukottomasti-todistaa/9095806Helsingin Sanomat – Supon päällikkö: Kaapelirikkojen tahallisuutta ja valtiollista taustaa vaikea osoittaa.
https://www.hs.fi
Media ja analyysi (kansainvälinen)
Reuters – Finland’s secret service says frequency of Baltic Sea cable incidents is exceptional.
https://www.reuters.comBBC News – Germany suspects sabotage behind severed undersea cables.
https://www.bbc.com/news/articles/c9dl4vxw501oThe Guardian – We assume damage to Baltic Sea cables was sabotage, German minister says.
https://www.theguardian.comWashington Post – Baltic Sea cable damage: accidents or sabotage?
https://www.washingtonpost.com/world/2025/01/19/russia-baltic-undersea-cables-accidents-sabotage/CNN – Europe investigates undersea cable damage amid sabotage fears.
https://edition.cnn.com
Pohjoismaat ja Baltia – turvallisuuspalvelut
Säkerhetspolisen (Ruotsi) – Årsredovisning och säkerhetsläge.
https://www.sakerhetspolisen.sePolitiets sikkerhetstjeneste (Norja).
https://www.pst.noKaitsepolitseiamet (Viro) – Annual Review.
https://www.kapo.eePolitico – Out of the shadows: Europe exposes its Russian spies.
https://www.politico.eu/article/russia-spies-europe-exposes-out-of-the-shadows-sweden/
Tausta ja historia
Wikipedia – Suojelupoliisi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/SuojelupoliisiWikipedia – Tiitisen lista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiitisen_listaRusi, Alpo – Tiitisen lista: Stasin vakoilu Suomessa.
https://www.finlandiakirja.fi
Huomautus lähteiden käytöstä
Osa tiedoista perustuu avoimiin viranomaislähteisiin ja tutkivaan journalismiin. Tiedustelutoiminnan luonteen vuoksi kaikkia operatiivisia tapauksia ei ole mahdollista vahvistaa julkisista lähteistä, mikä on huomioitu analyysissä.