Tiivistelmä
Viimeisimmän turvallisuuspoliittisen tilannekuvan yhteinen nimittäjä on järjestelmäkestävyys. Ukrainassa Venäjä yrittää kuluttaa ilmapuolustusta massiivisilla ohjus- ja drooni-iskuilla, samalla kun Ukraina iskee yhä syvemmälle Venäjän öljy-, logistiikka- ja komentorakenteisiin. Lähi-idässä Iran käyttää Hormuzinsalmea, Libanonin sotaa, ohjuskykyä ja neuvotteluprosessia osana samaa painostusmallia. Lännessä puolestaan nousee esiin ongelma, jonka Mick Ryan tiivistää sotilaallisten instituutioiden oppimisvajaukseksi: modernin sodan opit ovat näkyvissä, mutta niiden muuttaminen rakenteiksi, hankinnoiksi ja toimintatavoiksi etenee liian hitaasti.
ISW:n kahden vuorokauden seuranta osoittaa, että Ukrainassa ei ole kyse vain rintamakilometreistä. Kyse on siitä, kumpi osapuoli kykenee kuluttamaan toisen ilmapuolustusta, logistiikkaa, energiahuoltoa ja komentorakenteita tehokkaammin. Venäjä laukaisi yön 1.–2. kesäkuuta aikana 73 ohjusta ja 656 droonia. Ukraina torjui suuren osan hyökkäyksestä, mutta iskuissa kuoli ISW:n mukaan vähintään 22 siviiliä ja haavoittui vähintään 130. Kiova ja Dnipro kärsivät erityisen raskaasti.
Iranin suunnalla tilanne ei osoita vakaata liennytystä. GeopoliticsUnpluggedin mukaan Iran ilmoitti katkaisevansa viestinvaihdon Yhdysvaltojen kanssa ja uhkasi Hormuzinsalmen täydellä sululla, kun taas Washington väitti neuvottelujen jatkuvan. Samalla Yhdysvallat iski iranilaisiin tutka- ja droonien johtokohteisiin, ja Iranin ballistisia ohjuksia torjuttiin Kuwaitin suunnalla. ISW:n Iran-raportti täydentää kuvaa: Teheran pyrkii laajentamaan Iranin sodan lopettamista koskevat neuvottelut myös Libanonin sotaan, mikä kasvattaa alueellisen kiristämisen neuvotteluarvoa.
Kolmas iso linja on sotateknologinen ja institutionaalinen. Ukrainan droonien, kaukovaikutuksen ja sensori–tulenkäyttöketjujen kehitys pakottaa lännen arvioimaan uudelleen, miten nopeasti se oppii muiden sodista. Defense One nostaa esiin yrityksen säädellä sotilaallista tekoälyä ja säilyttää ihmisen vastuu taistelukentällä. War on the Rocks korostaa Persianlahden droonipuolustuksen kustannusongelmaa, Naton vedenalaisen infrastruktuurin haavoittuvuutta ja Taiwanin puolustusbudjetin poliittisia rajoitteita. Wes O’Donnellin Kanada–Gripen-analyysi puolestaan muistuttaa, ettei hävittäjähankinnoissa ole kyse vain suorituskyvystä, vaan myös kansallisesta kontrollista, teollisuudesta ja strategisesta liikkumavarasta.
Ukraina: Venäjä kuluttaa ilmapuolustusta, Ukraina iskee syvyyteen
ISW:n mukaan Venäjän 1.–2. kesäkuuta toteuttama isku oli yksi sodan raskaista kaukovaikutusiskuista. Siinä käytettiin Zirkon-hypersonisia risteilyohjuksia, Iskander-M-ballistisia ohjuksia, Kh-101-risteilyohjuksia, Kalibr-ohjuksia sekä Shahed-tyyppisiä ja muita miehittämättömiä järjestelmiä. Iskujen luonne kertoo Venäjän pyrkivän kuormittamaan Ukrainan ilmapuolustusta useilla erilaisilla uhkatyypeillä yhtä aikaa.
Tällainen isku ei ole vain tulenkäyttöä. Se on kulutussodan väline. Halvemmat droonit, harhautusmaalit, ballistiset ohjukset ja risteilyohjukset pakottavat Ukrainan käyttämään niukkoja torjuntajärjestelmiä valikoiden. Erityisesti Patriot-torjuntaohjusten niukkuus on Venäjän kannalta selvä houkutin: jos Ukraina joutuu käyttämään kalliita torjuntaohjuksia halvempiin tai massamaisesti laukaistuihin kohteisiin, Venäjä voi yrittää voittaa kulutussuhteen, vaikka yksittäisen iskun sotilaallinen vaikutus jäisi rajalliseksi.
ISW:n mukaan Venäjä perusteli iskuja vastauksena Starobilskin Rubikon-keskukseen tehtyyn ukrainalaisiskuun. ISW arvioi kuitenkin, että Venäjä olisi todennäköisesti toteuttanut vastaavan iskusarjan joka tapauksessa. Tämä on tärkeä huomio. Venäjän julkinen perustelu kuuluu informaatiovaikuttamisen puolelle, mutta operatiivinen logiikka on pidempikestoinen: kuluttaa Ukrainan ilmapuolustusta, iskeä siviili- ja kriittiseen infrastruktuuriin sekä koetella Ukrainan poliittista ja yhteiskunnallista kestävyyttä.
Maasodassa tilanne näyttää toisenlaiselta. ISW:n 2. kesäkuuta raportin mukaan kumpikaan osapuoli ei saavuttanut vuorokauden aikana vahvistettuja merkittäviä etenemisiä. Venäjä jatkoi hyökkäyksiä muun muassa Harkovan, Kupjanskin, Slovjanskin, Kostjantynivkan, Dobropilljan, Pokrovskin, Novopavlivkan, Huljaipolen, Orihivin ja Hersonin suunnilla, mutta eteneminen jäi useimmilla sektoreilla vahvistamatta.
Tämä tukee laajempaa kuvaa: Venäjä pystyy yhä tuottamaan painetta monella suunnalla, mutta operatiivinen läpimurto on vaikea. Venäjän hyökkäyksissä korostuvat pienet jalkaväen infiltraatioryhmät, tykistö, kranaatinheittimet ja droonien tukema paikallinen paine. Ukraina taas pyrkii vastaamaan sensorien, droonien, liikkuvan tulenkäytön, elektronisen sodankäynnin ja syväiskujen yhdistelmällä.
Ukrainan syvävaikutus: öljy, rautatiet ja komentorakenteet ovat sotilaallisia maaleja
Ukrainan kaukovaikutteiset iskut ovat muuttaneet Venäjän strategista syvyyttä. ISW raportoi iskuista muun muassa Ilskin öljynjalostamoon Krasnodarin alueella, Novošahtinskin, Saratovin ja Volgogradin jalostamoihin sekä droonien ohjauspisteisiin Belgorodin alueella, Zaporižžjan ja Hersonin miehitetyillä alueilla sekä Krimillä sijaitsevaan Pantsir-S1-ilmatorjuntajärjestelmään.
Tässä ei ole kyse irrallisista iskuista, vaan järjestelmällisestä syvätaistelusta. Ukraina kohdistaa vaikutusta polttoaineeseen, rautatiekuljetuksiin, komentopaikkoihin, ilmatorjuntaan ja miehitettyjen alueiden johtamisjärjestelmiin. Venäjän sotakoneisto tarvitsee valtavia määriä polttoainetta, ammuksia, varaosia, kuljetuskapasiteettia ja korjauskykyä. Jos Ukraina pystyy iskemään näihin toistuvasti, se pakottaa Venäjän siirtämään suojausta, hajauttamaan varastoja ja käyttämään lisää resursseja selustan puolustamiseen.
Russia Analyzedin Budanov-haastattelu vahvistaa tämän suunnan. Budanovin mukaan Ukrainan keskipitkän ja pitkän kantaman iskuilla on vaikutusta Venäjän yhteiskuntaan ja logistiikkaan. Erityisesti Krimin ja Etelä-Ukrainan huoltoreittien häirintä on olennaista. Polttoaine liikkuu suurelta osin säiliöautoilla, vaikka rautateilläkin on rooli. Jos polttoainevirta katkeaa, ajoneuvot eivät liiku, ja jos ajoneuvot eivät liiku, logistiikka alkaa murtua.
Andrew Tannerin Ukraina-analyysi tulkitsee samaa kehitystä pidempänä vapautuskampanjana. Hänen mukaansa Venäjän toukokuun alueelliset voitot olivat hyvin pieniä verrattuna aikaisempiin vaiheisiin. Vaikka kirjoituksen sävy on selvästi Ukrainan puolella, sen operatiivinen havainto on linjassa ISW:n kanssa: Ukraina ei pyri vain puolustamaan rintamaa, vaan tekemään Venäjän miehityksen ylläpitämisestä yhä vaikeampaa iskemällä polttoaineeseen, logistiikkaan ja syvyyden turvaan.
Tämä muuttaa sodan luonnetta. Rintama ei ole enää vain etulinja Donbasissa tai Zaporižžjassa. Rintama ulottuu Venäjän jalostamoihin, rautatiesolmuihin, lentotukikohtiin, droonien ohjauspisteisiin ja komentorakenteisiin. Venäjän maantieteellinen syvyys on edelleen etu, mutta se ei ole enää koskematon suoja.
Droonit ja vuodenaika: tappovyöhykkeet laajenevat
ISW nostaa esiin vuodenajan vaikutuksen sodankäyntiin. Kesäkasvillisuus helpottaa venäläisten infiltraatioryhmien piiloutumista, mutta lämmin sää pidentää droonien käyttöaikaa ja kasvattaa niin sanottuja tappovyöhykkeitä. Tappovyöhykkeellä tarkoitetaan aluetta, jolla droonit, sensorit ja tulenkäyttö tekevät liikkumisesta erittäin vaarallista.
Tämä on tärkeä tekninen havainto. Droonisota ei ole vain laitteen ominaisuus. Se riippuu akkuteknologiasta, säästä, näkyvyydestä, maastosta, elektronisesta sodankäynnistä ja siitä, miten nopeasti havainto voidaan muuttaa tulivaikutukseksi. Kesällä pidempi lentoaika ja parempi näkyvyys voivat kasvattaa droonien vaikutusta, mutta kasvillisuus voi samalla antaa suojaa pienille jalkaväkiryhmille.
Lawrence Freedmanin “Putin’s Crimea Problem” nostaa esiin Hornet-droonin, jota kuvataan aiemmin Martian- tai Bumblebee-nimillä tunnetun järjestelmän kaupallisena versiona. Järjestelmän kerrotaan olevan noin 15 kilogramman luokkaa, kantavan enintään noin viiden kilogramman taistelukärkeä ja lentävän jopa 150 kilometriä. Sen merkittävä ominaisuus on visuaaliseen navigointiin nojaava kyky, joka vähentää riippuvuutta satelliittinavigoinnista.
Tämä on suoraan relevanttia Ukrainan sodalle. Venäjä panostaa voimakkaasti GPS- ja satelliittinavigoinnin häirintään. Jos drooni pystyy suunnistamaan kameran, maastotunnistuksen ja paikallisten järjestelmien avulla, sen toiminta ei katkea yhtä helposti elektronisen sodankäynnin vuoksi. Ukrainan etu ei ole vain droonien määrä, vaan kyky mukauttaa droonit häirityn ympäristön vaatimuksiin.
Iran ja Hormuz: neuvottelu, sulku-uhka ja alueellinen pelote samassa paketissa
Lähi-idän suunnalla Iranin kriisi näyttää etenevän kahdella tasolla. Julkisesti puhutaan neuvotteluista ja tulitauosta, mutta operatiivisesti Hormuzinsalmi, Libanon, Kuwaitin suunnan iskut ja Persianlahden siviilimerenkulku ovat samassa kiristyvässä kokonaisuudessa.
GeopoliticsUnpluggedin mukaan Iranin valtiollinen media ilmoitti viestinvaihdon Yhdysvaltojen kanssa päättyneen ja uhkasi Hormuzinsalmen täydellä sululla. Yhdysvallat puolestaan ilmoitti neuvottelujen jatkuvan. Tämä ristiriita on itsessään merkittävä. Jos toinen osapuoli ilmoittaa viestikanavan katkenneen ja toinen väittää sen olevan auki, väärintulkinnan riski kasvaa nopeasti.
Saman lähteen mukaan Yhdysvallat iski iranilaisiin tutka- ja droonien johtokohteisiin ja torjui kaksi Iranin ballistista ohjusta, jotka oli suunnattu Yhdysvaltain joukkoja vastaan Kuwaitissa. Tämä tekee Kuwaitista entistä näkyvämmän osan kriisiä. Se ei ole vain Persianlahden taustavaltio, vaan Yhdysvaltain joukkojen sijaintimaa ja mahdollinen Iranin painostuksen kohde.
Geopolitical Dispatchin “Hope over experience” kuvaa tilannetta, jossa Washington puhuu edistyksestä, mutta iskuja Persianlahdella ja Etelä-Libanonissa jatkuu. Trumpin väitteet Israelin ja Hizbollahin pysyvästä sovusta sekä Iran-neuvottelujen nopeasta etenemisestä törmäävät siihen, että sekä Iran että Hizbollah kiistävät väitteitä ja alueen sotilaallinen toiminta jatkuu.
ISW:n Iran-raportti täydentää kuvaa strategisella tasolla. Sen mukaan Iran pyrkii muuttamaan Iranin sodan lopettamista koskevat neuvottelut laajemmaksi prosessiksi, joka sisältäisi myös Libanonin sodan. Tämä palvelee Teheranin etua: jos Libanon, Hormuz, ohjuskyky ja ydinkysymys kytketään samaan kehykseen, Iran saa enemmän neuvotteluvaraa ja voi käyttää välitystoimijoitaan osana samaa painostusrakennetta.
Hormuzinsalmi on tässä kaikkein kriittisin vipuvarsi. War on the Rocksin nostama “The Toll Booth at the Throat of World Trade” käsittelee Iranin Hormuzin läpikulkuun liitettyä maksujärjestelmää, jonka kerrotaan voivan tuottaa suuria päivittäisiä tuloja öljytankkereista. Vaikka yksityiskohtiin on syytä suhtautua varoen, perusajatus on tärkeä: Iran ei välttämättä tavoittele vain salmen fyysistä sulkemista, vaan pyrkii muuttamaan läpikulun valvotuksi, hinnoitelluksi ja poliittiseksi välineeksi.
Persianlahden droonipuolustus: F-35 ei ratkaise halvan massan ongelmaa
War on the Rocksin “Fences Not F-35s” tiivistää Persianlahden puolustuksen ongelman osuvasti: Iran kykenee valmistamaan Shahed-tyyppisiä drooneja nopeammin kuin Yhdysvallat ja Persianlahden valtiot kykenevät valmistamaan niiden torjuntaan tarvittavia ohjuksia. Tämä on kustannussuhteen ydin.
Persianlahden valtiot ovat pitkään rakentaneet puolustustaan kalliiden länsimaisten järjestelmien varaan: hävittäjät, Patriot, THAAD, valvontatutkat ja kehittyneet johtamisjärjestelmät. Nämä ovat välttämättömiä korkean tason uhkia vastaan, mutta ne eivät yksin ratkaise halpojen droonien, pienveneiden ja hajautettujen ohjusuhkien ongelmaa. Jos jokaiseen halpaan drooniin vastataan kalliilla torjuntaohjuksella, hyökkääjä voi voittaa kulutussuhteen.
Tämä oppi on nähty myös Ukrainassa. Tarvitaan kerroksellinen puolustus: elektronista sodankäyntiä, halpoja torjuntadrooneja, liikkuvia tuliyksiköitä, optisia ja akustisia sensoreita, hajautettua johtamista sekä kovia torjuntajärjestelmiä vain tärkeimpiin uhkiin. Persianlahden ongelma on sama kuin Kiovan ongelma: kaikkea ei voida torjua kalliilla ohjuksilla.
Lännen oppimisvaje: sodan opit näkyvät, mutta instituutiot liikkuvat hitaasti
Mick Ryanin “The Systemic Learning Disorder in Western Military Institutions” nostaa raportin ehkä tärkeimmän metatason havainnon. Hänen mukaansa länsimaiset sotilasorganisaatiot kärsivät oppimisvajeesta: ne hyödyntävät mieluummin olemassa olevia vahvuuksiaan kuin etsivät riittävän nopeasti uusia ratkaisuja. Ukraina ja Iran ovat tarjonneet poikkeuksellisen näkyviä oppeja drooneista, ilmapuolustuksen kulutuksesta, tukikohtien haavoittuvuudesta, hajauttamisesta ja sensoritulenkäyttöketjuista, mutta lännen instituutiot omaksuvat niitä liian hitaasti.
Ryanin esimerkit ovat kovia. Venäjän A-50-valvontakoneeseen kohdistunut isku Valko-Venäjällä ja yhdysvaltalaiseen E-3 Sentry -valvontakoneeseen kohdistunut isku Saudi-Arabiassa osoittavat, että suuret, kalliit ja maassa avoimesti seisovat tukijärjestelmät ovat modernissa sodassa erittäin haavoittuvia. Ero on siinä, että Yhdysvalloilla oli vuosia aikaa oppia muiden kokemuksista, mutta suojaus ja toimintatavat eivät muuttuneet riittävästi.
Tämä koskee myös Eurooppaa. Jos länsi ei pysty nopeasti muuttamaan hajauttamista, droonipuolustusta, naamiointia, tukikohtasuojausta ja tuotantoa koskevia oppeja käytännöksi, se voi joutua maksamaan oppirahat vasta kriisissä. Autoritaariset vastustajat – Kiina, Venäjä, Iran ja Pohjois-Korea – seuraavat toistensa sotakokemuksia, jakavat käytännön tietoa ja mukautuvat. Lännen etu ei säily automaattisesti, jos sen päätöksenteko ja hankintajärjestelmä ovat liian hitaita.
Defense One nostaa saman ongelman tekoälyn kautta. Senaattori Kirsten Gillibrandin ajama lakiesitys pyrkii säätelemään sotilaallisen tekoälyn käyttöä ja luomaan selkeän ihmisen vastuuketjun taistelukentällä. Tämä on välttämätön keskustelu, koska tekoäly siirtyy nopeasti tiedusteluun, maalinosoitukseen, logistiikkaan, kyberoperaatioihin ja droonien ohjaukseen. Ongelma ei ole vain tekninen, vaan oikeudellinen ja komentovastuuseen liittyvä: kuka vastaa, jos tekoälyavusteinen järjestelmä tekee virheen?
Hävittäjähankinnat ja strateginen autonomia: Kanadan Gripen-keskustelu
Wes O’Donnellin Kanada–Gripen-analyysi on ensi katsomalta hankintapoliittinen sivujuonne, mutta se liittyy suoraan samaan järjestelmäkestävyyden teemaan. Kanada suunnitteli alun perin 88 F-35:n hankintaa, mutta on lähteen mukaan pohtimassa mallia, jossa osa hankinnasta korvattaisiin ruotsalaisilla Gripen E -hävittäjillä.
Kyse ei ole vain siitä, onko F-35 teknisesti parempi kuin Gripen. F-35 on huippuluokan häivehävittäjä ja liittolaisoperaatioiden sensorialusta. Gripenin vahvuudet ovat muualla: kansallisessa kontrollissa, hajautetussa käytössä, edullisemmassa operoinnissa, teollisissa vastineissa, arktisessa toimintaympäristössä ja siinä, että käyttäjävaltio voi säilyttää enemmän päätösvaltaa järjestelmän käytöstä ja ylläpidosta.
Tämä on kiinnostavaa myös Suomelle ja Euroopalle. Eurooppalaiset valtiot eivät arvioi asejärjestelmiä enää pelkästään suoritusarvojen kautta. Ne arvioivat toimitusvarmuutta, päivitysvaltaa, aseintegraatiota, kotimaista teollisuutta, varaosia, ohjelmistokontrollia ja poliittista riippuvuutta. Sotateknologinen kysymys muuttuu suvereniteettikysymykseksi.
Taiwan, Kiina ja puolustuksen poliittinen kitka
War on the Rocksin Taiwan-analyysi nostaa esiin Taiwanin puolustusbudjetin sisäpoliittisen ulottuvuuden. Taiwanin parlamentti esti kuukausien ajan merkittävää puolustusbudjettia ja hyväksyi lopulta supistetun version juuri ennen Trumpin ja Xin tapaamista. Tämä osoittaa, että Taiwanin puolustus ei ole vain Yhdysvaltain aseavun tai Kiinan sotilaallisen painostuksen kysymys. Se on myös Taiwanin sisäpolitiikan, budjettiriitojen ja kansallisen priorisoinnin kysymys.
Tämä on tärkeä havainto. Ulkopuolinen keskustelu käsittelee Taiwania usein yksinkertaisena pelotetapauksena: Kiina uhkaa, Yhdysvallat tukee, Taiwan valmistautuu. Todellisuudessa pelote rakentuu myös hitaista budjettiprosesseista, puoluekiistoista, hankintapäätöksistä, reservijärjestelmästä, väestönsuojelusta ja teollisesta kapasiteetista. Jos nämä eivät toimi, ulkoinen tuki ei yksin riitä.
Kiinan näkökulmasta Taiwanin sisäinen kitka, Yhdysvaltojen globaali kuormitus ja Iranin kriisin aiheuttama asevarastojen kulutus ovat kaikki seurattavia muuttujia. Pekingin ei tarvitse olettaa välitöntä sotilaallista voittoa; sen riittää arvioida, milloin vastapuolen poliittinen ja teollinen järjestelmä on heikoimmillaan.
Naton vedenalainen infrastruktuuri: paljon suojattavaa, liian vähän aluksia
War on the Rocksin Samu Paukkusen ja James Blackin artikkeli Naton vedenalaisesta infrastruktuurista on Itämeren kannalta erityisen olennainen. Natolla on 32 liittolaista, tuhansia kilometrejä merenalaisia kaapeleita ja kriittistä infrastruktuuria, mutta ei riittävästi runkoja, valvontakykyä ja pysyvää läsnäoloa kaiken suojaamiseksi.
Tämä on Suomen kannalta suora turvallisuuspoliittinen kysymys. Itämeri ei ole vain merialue, vaan tiedonsiirron, energian, satamien, sotilaallisen liikkuvuuden ja huoltovarmuuden solmukohta. Kaapelien, putkien ja satamien häirintä voi aiheuttaa merkittävää painetta ilman, että hyökkääjä käynnistää perinteistä sotilaallista operaatiota.
Venäjälle tällainen harmaan alueen toimintamalli on houkutteleva. Se voi yhdistää peiteoperaatioita, siviilialuksia, vedenalaista toimintaa, kybervaikuttamista, GPS-häirintää ja informaatiovaikuttamista tavalla, joka tekee selkeän vastauksen vaikeaksi. Lännen vastaus edellyttää parempaa merivalvontaa, nopeaa korjauskykyä, tiedustelun jakamista, satamien suojaamista ja poliittista valmiutta nimetä vihamielinen toiminta ajoissa.
Kokonaisarvio
Nykyinen tilannekuva osoittaa, että sodan painopiste on siirtynyt alustoista järjestelmiin.
Ukrainassa ratkaisevaa ei ole vain rintamalinja, vaan kyky yhdistää ilmapuolustus, droonit, syväiskut, logistiikka, polttoaine, rautatiet, elektroninen sodankäynti ja poliittinen kestävyys. Venäjä pystyy edelleen tuottamaan massiivisia iskuja, mutta sen maahyökkäysten hyötysuhde näyttää heikkenevän. Ukraina ei voita pelkästään torjumalla, vaan tekemällä Venäjän sodankäynnistä kalliimpaa syvällä sen omassa järjestelmässä.
Iranin kohdalla ratkaisevaa ei ole vain se, jatkuvatko neuvottelut. Ratkaisevaa on, pystyykö Iran muuttamaan Hormuzinsalmen, Libanonin, droonit, ohjukset ja Persianlahden meriliikenteen yhdeksi neuvotteluvivuksi. Yhdysvaltojen ja alueen arabivaltioiden on vastattava tähän sekä sotilaallisesti että taloudellisesti: pelkkä merivoima ei riitä, jos vakuutusmarkkinat, tankkerit ja energiatoimitukset alkavat väistää riskiä.
Lännen kannalta vaikein kysymys on oppiminen. Ukraina, Iran ja Punaisenmeren sekä Persianlahden kriisit ovat jo näyttäneet, mihin moderni sota on menossa: droonit, halvat massajärjestelmät, hajautettu johtaminen, syvävaikutus, tekoäly, vedenalainen infrastruktuuri ja logistiset solmukohdat ratkaisevat yhä enemmän. Jos länsimaiset instituutiot eivät muuta hankintojaan, koulutustaan ja organisaatiokulttuuriaan nopeasti, ne voivat jäädä kiinni vanhoihin vahvuuksiinsa juuri silloin, kun vastustajat oppivat uutta.
Vuoden 2026 turvallisuusympäristössä voittaja ei ole välttämättä se, jolla on paras yksittäinen asejärjestelmä. Voittaja on se, joka pystyy oppimaan nopeammin, tuottamaan enemmän, hajauttamaan paremmin ja kestämään pidempään.
Lähteet
Institute for the Study of War – Research Library – 3.6.2026
https://understandingwar.org/research/
Institute for the Study of War – Russian Offensive Campaign Assessment, June 2, 2026 – 2.6.2026
https://understandingwar.org/research/russia-ukraine/russian-offensive-campaign-assessment-june-2-2026/
Institute for the Study of War – Russian Offensive Campaign Assessment, June 1, 2026 – 1.6.2026
https://understandingwar.org/research/russia-ukraine/russian-offensive-campaign-assessment-june-1-2026/
Institute for the Study of War / Critical Threats Project – Iran Update Special Report, June 2, 2026 – 2.6.2026
https://understandingwar.org/research/middle-east/iran-update-special-report-june-2-2026/
Institute for the Study of War / Critical Threats Project – Iran Update Special Report, June 1, 2026 – 1.6.2026
https://understandingwar.org/research/middle-east/iran-update-special-report-june-1-2026/
Institute for the Study of War – Iran's Asserted Oversight in the Strait of Hormuz – 1.6.2026
https://understandingwar.org/map/the-expansion-of-irans-asserted-oversight-in-the-strait-of-hormuz-as-of-june-1-2026-at-200-pm-et/
Institute for the Study of War – Attacks Against Civilian Vessels in the Persian Gulf – 1.6.2026
https://understandingwar.org/map/iranian-attacks-against-civilian-vessels-in-the-persian-gulf-june-1-2026-as-of-june-1-2026-at-200-pm-et/
Michael Feller / Geopolitical Dispatch – Hope over experience – 2.6.2026
https://www.geopoliticaldispatch.com/p/hope-over-experience
Justin James McShane / GeopoliticsUnplugged – Iran Calls It Quits on Talks; US Says They Continue; Who Do We Believe? | Rapid Read 2 June 2026 – 2.6.2026
https://geopoliticsunplugged.substack.com/p/iran-calls-it-quits-on-talks-us-says
Lawrence Freedman / Comment is Freed – Putin's Crimea Problem – 2.6.2026
https://samf.substack.com/p/putins-crimea-problem
Giorgi Revishvili / Russia Analyzed – Must-Read: General Budanov on the Trajectory of the War, Putin’s Regime Stability, and Ukraine’s Mid- and Long-Range Strike Campaigns – 2.6.2026
https://russiaanalyzed.substack.com/p/must-read-general-budanov-on-the-e58
Andrew Tanner / Rogue Systems Recon – Ukraine's Long Liberation Campaign – 3.6.2026
https://roguesystemsrecon.substack.com/p/ukraines-long-liberation-campaign
Mick Ryan / Futura Doctrina – The Systemic Learning Disorder in Western Military Institutions – 2.6.2026
https://mickryan.substack.com/p/the-systemic-learning-disorder-in
Wes O’Donnell / Eyes Only – Canada’s Gripen Temptation Is About Control, Not Just Fighters – 2.6.2026
https://www.wesodonnell.com/p/canadas-gripen-temptation-is-about
Defense One / Thomas Novelly – New bill aims to regulate military uses of AI – 2.6.2026
https://www.defenseone.com/
War on the Rocks – WOTR Daily Newsletter: June 2 – 2.6.2026
Sisältää viitteet muun muassa Taiwanin puolustusbudjettiin, Iranin Hormuz-maksujärjestelmään, Persianlahden droonipuolustuksen kustannusongelmaan ja Naton vedenalaisen infrastruktuurin suojaamiseen.