Viime vuosien niin sanottu ”sirukylmä sota” on pitkälti perustunut oletukseen, että länsi ja sen liittolaiset hallitsevat puolijohdeteollisuuden kriittisiä kuristuskohtia. Näistä keskeisin on EUV-litografia (extreme ultraviolet), jota ilman kaikkein edistyneimpien sirujen massatuotanto on käytännössä mahdotonta. Uusien tietojen valossa tämä oletus ei ole enää yhtä vahva kuin aiemmin.
Reutersin ja Interesting Engineeringin raportoinnin mukaan Kiina on onnistunut rakentamaan EUV-teknologiaan perustuvan prototyypin, joka kykenee tuottamaan EUV-valoa. Järjestelmä ei vielä tuota toimivia huippuluokan siruja, mutta sen olemassaolo on strategisesti merkittävä signaali. Kyse on valtiovetoisesta, erittäin salassa toteutetusta hankkeesta, johon on rekrytoitu entisiä ASML:n insinöörejä ja laaja joukko tutkimuslaitoksia ja teollisia toimijoita (Reuters, Interesting Engineering 2024).
Tämä ei tarkoita, että Kiina olisi jo saavuttanut lännen teknologisen etumatkan. Sen sijaan kyse on siitä, että teknologinen välimatka on kaventunut tasolle, jossa se ei enää ole lännelle strategisesti ”turvallinen”. Kiina on jo aiemmin osoittanut kykenevänsä valmistamaan noin 7 nanometrin luokan siruja ilman uusimpia länsimaisia litografialaitteita, mikä on vahvistettu riippumattomissa teknisissä analyyseissä. Samalla länsi etenee kohti seuraavaa teknologista askelta, kuten ASML:n High-NA EUV -järjestelmiä. Ero ei ole kadonnut, mutta sen ylittäminen ei ole enää mahdoton tehtävä.
Sotateknologian näkökulmasta ratkaisevaa ei ole aina absoluuttinen huippusuorituskyky, vaan ”riittävän hyvä” teknologia yhdistettynä mittakaavaan ja toimitusvarmuuteen. Tämä korostuu erityisesti tekoälyssä. Huipputason tekoälymallien koulutus vaatii kaikkein kehittyneimpiä prosessisolmuja, mutta sotilaallisessa käytössä painopiste on usein inferenssissä eli valmiiden mallien ajamisessa hajautetuissa järjestelmissä: lennokeissa, sensoreissa, johtamisjärjestelmissä ja elektronisessa sodankäynnissä.
Jos Kiina kykenee tuottamaan kotimaassa riittävän suorituskykyisiä siruja suurina määrinä, se voi skaalata autonomisia järjestelmiä, laajoja sensoriverkkoja ja tekoälypohjaista taistelunjohtoa ilman ulkoisia toimitusketjuriskejä. Tällöin vientikontrollien vaikutus alkaa heikentyä ajan myötä, vaikka teknologinen huippu säilyisi edelleen lännessä.
Tämä kehitys heijastuu myös Taiwan-kysymykseen. Sirutuotanto on usein nostettu esiin yhtenä Kiinan mahdollisista motiiveista Taiwania kohtaan. Käytännössä ajatus siitä, että Taiwan vallattaisiin ”sirutehtaiden vuoksi”, on sotilaallisesti ongelmallinen: huippuluokan tuotantoekosysteemi on äärimmäisen herkkä ja olisi sodassa helppo tuhota, mutta vaikea ottaa haltuun ehjänä. Siksi Taiwanin arvo ei ole vain teknologia, vaan sen geopoliittinen sijainti, meri- ja ilmaherruus sekä symbolinen merkitys Kiinan suvereniteettivaatimuksille.
Jos Kiinan oma siruomavaraisuus kasvaa, siruteknologian merkitys yhtenä valloitusmotiivina voi heikentyä. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti laske konfliktiriskiä. Päinvastoin, lisääntynyt teknologinen ja teollinen itsevarmuus voi tietyissä tilanteissa lisätä riskinottohalua, kun riippuvuus ulkoisista tekijöistä pienenee.
On myös tärkeää huomata, että Kiina ei ole vain ”kiinniottaja”. Useilla osa-alueilla se on jo edellä Yhdysvaltoja ja Eurooppaa. Esimerkiksi akkuteollisuudessa Kiina hallitsee suurinta osaa globaalista tuotannosta ja on painanut kustannukset alas nopeammin kuin kilpailijat. Tällä on suora merkitys myös sotilaalliseen kestävyyteen: energian varastointiin, sähköistettyyn logistiikkaan ja autonomisten järjestelmien käyttöaikaan (IEA).
Samoin laivanrakennuksessa Kiinan teollinen kapasiteetti on ylivoimainen. Yli puolet maailman uusista aluksista rakennetaan Kiinassa, ja tämä kaupallinen kapasiteetti luo vahvan pohjan myös sotalaivaston nopealle laajentamiselle, huollolle ja vaurioiden korjaamiselle kriisitilanteissa (CSIS).
Tämä johtaa perusperiaatteeseen, joka toistuu sotahistoriassa: kun teknologia on suurin piirtein samalla tasolla, ratkaisevaksi tekijäksi nousevat resurssit. Se, joka pystyy tuottamaan enemmän, nopeammin ja kestämään tappioita pidempään, on vahvempi. EUV-prototyyppi ei siis ole vaarallinen siksi, että se olisi parempi kuin länsimaiset ratkaisut, vaan siksi, että se voi olla riittävän hyvä yhdistettynä Kiinan laajaan teolliseen ja materiaaliseen kapasiteettiin.
Lännen etu ei ole vielä kadonnut, mutta se ei ole enää itsestään selvä. Kilpailu ei ratkea vain seuraavalla prosessisolmulla, vaan sillä, kuka pystyy yhdistämään teknologian, teollisen mittakaavan ja strategisen kestävyyden. Tässä asetelmassa Kiina on ottanut merkittävän askeleen eteenpäin – ja se muuttaa koko geopoliittisen laskelman lähtökohtia.
Lähteitä (tekstissä viitattu):
– Reuters: raportointi Kiinan EUV-prototyypistä ja valtiovetoisesta siruhankkeesta
– Interesting Engineering: ”China reverse engineered advanced chip-making”
– TechInsights: analyysit SMIC:n 7 nm -sirutuotannosta
– International Energy Agency (IEA): Kiinan akkuteollisuuden globaali asema
– Center for Strategic and International Studies (CSIS): Kiinan laivanrakennuskapasiteetti ja sotilaalliset vaikutukset
