Kun kivikauden poppamies siirtyi suoratoistoon
Geopolitiikassa puhutaan usein “arvoista”, mutta harvemmin pysähdytään kysymään, mitä arvoilla oikeastaan tarkoitetaan – ja miksi juuri niistä kiistellään niin katkerasti. Arvot eivät ole vain abstrakteja moraalisia periaatteita, vaan konkreettisia suodattimia, joiden läpi ihmiset tulkitsevat maailmaa, valtaa ja oikeutusta. Ne määrittävät, kenen narratiivi tuntuu uskottavalta, kenen puhe vakuuttaa ja kenen koetaan puhuvan “meidän puolestamme”.
Ihmisoikeudet arvojen kovana ytimenä
Länsimaisessa poliittisessa puheessa arvot tiivistyvät usein ihmisoikeuksiin: yksilönvapauteen, tasa-arvoon, oikeusvaltioon ja sananvapauteen. Näitä pidetään universaaleina, mutta todellisuudessa ne ovat historiallisesti ja kulttuurisesti rakentuneita. Ne kilpailevat jatkuvasti muiden arvokehikkojen kanssa – erityisesti sellaisten, joissa yhteisö, traditio tai jumalallinen järjestys asetetaan yksilön edelle.
Tässä törmäyksessä ei ole kyse vain valtioista, vaan ihmisistä: siitä, mihin arvoavaruuteen yksilö itsensä sijoittaa.
Arvomaailma ohjaa poliittista vetovoimaa
Ihmiset eivät seuraa poliittisia vaikuttajia pelkästään rationaalisten etujen perusteella. He seuraavat narratiiveja, jotka resonoivat heidän arvomaailmansa kanssa. Tästä syystä sama poliittinen puhe voi toiselle näyttäytyä puolustuksena ja toiselle autoritaarisena uhkana.
Esimerkiksi Donald Trump ei ole vain poliitikko, vaan symboli. Hänen ympärilleen rakentunut MAGA-liike tarjoaa selkeän moraalisen kehyksen: “me” vastaan “he”, perinteinen järjestys vastaan rappeutunut eliitti. Liikkeessä on tunnistettavia kulttimaisia piirteitä – vahva johtajahahmo, totuuden yksinoikeus ja lojaalisuuden vaatimus – jotka tekevät siitä psykologisesti vaikean jättää, vaikka todellisuus tuottaisi jatkuvasti ristiriitaista evidenssiä.
Tässä suhteessa MAGA ei ole poikkeus vaan variaatio ikivanhasta ilmiöstä.
Maantiede ja arvoviitekehykset
Arvomaailmat jakautuvat myös maantieteellisesti. Suomalainen enemmistö elää ympäristössä, jossa uskonnolla on heikko rooli arjen politiikassa. Kirkko on olemassa, mutta se ei yleensä määritä äänestyspäätöksiä, lainsäädäntöä tai moraalista paniikkia.
Tämä erottaa suomalaiset jyrkästi esimerkiksi yhdysvaltalaisista evankelis-katolisista ääripäistä, joissa uskonto on keskeinen poliittisen identiteetin rakennusaine. Sama kristinusko, täysin eri arvomaailma.
Irlanti: lännen sisäinen törmäys
Hyvä muistutus tästä on Irlanti, jossa katolilaisuuden ja protestanttisuuden välinen historiallinen vastakkainasettelu ei ollut vain teologinen kiista, vaan poliittinen ja väkivaltainen konflikti. Pohjois-Irlannin “Troubles” osoittivat, että länsimaiden sisälläkin arvomaailmat voivat olla keskenään yhteensovittamattomia – ja että uskonto toimii tehokkaana ryhmäidentiteetin kiihdyttäjänä.
Suomi ei ole tyhjiö
Suomessa uskonnon poliittinen rooli on hillitympi, mutta ei olematon. Myös täällä on uskonnollisia ryhmittymiä ja rakenteita, joissa on tutkitusti törmätty eturistiriitoihin, vallankäyttöön ja suljettuihin sisäpiireihin. Ne eivät dominoi julkista keskustelua, mutta vaikuttavat kulisseissa – erityisesti arvo- ja perhepoliittisissa kysymyksissä.
Putin ja pyhä narratiivi
Autoritaarisemmassa päässä uskontoa käytetään avoimesti vallan välineenä. Vladimir Putin on sitonut Venäjän valtiollisen narratiivin tiiviisti Venäjän ortodoksiseen kirkkoon, joka tarjoaa sodalle ja ekspansiolle moraalisen oikeutuksen. Kyse ei ole uskosta sinänsä, vaan legitimiteetistä: kun politiikka puetaan pyhään kieleen, siitä tulee vastustuskykyisempää kritiikille.
Helppo ja vaikea vastakkainasettelu
Suomalaisille on usein helppoa hahmottaa kristillisen maailman ja islamin välisiä arvotörmäyksiä. Ne ovat näkyviä ja ulkoisia. Paljon vaikeampaa on käsitellä lännen sisäisiä kristillisiä ristiriitoja – esimerkiksi Puolan sisäisiä kamppailuja oikeusvaltion, abortin ja kirkon roolin ympärillä. Ne koetaan kiusallisina, koska ne rikkovat mielikuvan yhtenäisestä “arvoyhteisöstä”.
Kivikaudesta someen
Lopulta uskonto ja arvonarratiivit ovat aina olleet vallan teknologioita. Jo kivikaudella ensimmäinen poppamies huomasi, että rummutus, rituaali ja mysteeri tuottivat auktoriteettia. Tänään sama mekanismi toistuu kansainvälisten foorumien puhujapöntöissä – vain sillä erolla, että rituaalit striimataan reaaliajassa sosiaaliseen mediaan ja yleisö on globaali.
Teknologia on muuttunut. Ihmismieli ei.
Lopuksi
Geopolitiikan arvotörmäykset eivät ole poikkeustila, vaan pysyvä olotila. Ne eivät ratkea pelkällä “oikeiden arvojen” julistamisella, koska vastapuoli toimii eri viitekehyksessä. Niiden ymmärtäminen edellyttää uskonnon, identiteetin ja vallan pitkäjänteistä analyysia – ja ehkä ripauksen itseironiaa.
Sillä kun seuraavan kerran joku vetoaa “perinteisiin arvoihin” tai “jumalan tahtoon”, kannattaa muistaa: leirinuotio on vain vaihtunut valokeilaan.
Lähde- ja taustaviitteitä (valikoima)
-
Max Weber: The Sociology of Religion
-
Samuel P. Huntington: The Clash of Civilizations?
-
Olivier Roy: Holy Ignorance: When Religion and Culture Part Ways
-
Pew Research Center: uskonto ja politiikka länsimaissa
-
ISW / Carnegie: Venäjän ortodoksisen kirkon rooli valtion narratiivissa
-
Academic studies on cult dynamics and political movements (esim. Lalich, Lifton)
